Lease this WebApp and get rid of the ads.
Lähettäjä
Samasta aiheesta.
Thu Jul 26, 2007 16:20
62.237.11.8 (XFF: 10.164.78.254)

Yhteisön levittyneisyys.

Heidän yhteisöistään löytyy kaikenlaisiin valeasuihin sonnustautuneita ja kaikenlaisia ammatteja harjoittavana. Tunnistaessaan ihmisen joka ei tiedä heidän olemassa olostaan, puhuvat ja käyttäytyvät, kuin ihmiset ympärillä, kun tietävät tulleensa tunnistetuiksi alkavat käyttäytyä heti toisella määrätietoisella ja pelokkaalla tavalla ja myös häiritä.

Ajatusten siirtoa.

Koska ovat telepaattisia, niin suutaan ei tarvitse avata ja yleisimmät kommentit aikuisten osalta ovat "ihminen vielä ittekkin" , "mene jo kotiisi" , "aja tuon päältä" , "tapetaan tuo" , "lopeta jo" ja lapsiensa osalta tilanne pitkälti sama, puollustevat kovasti olemassaoloaan ja lähes kaikin keinoin. Tavallisesti oleilevat sisätiloissa vain päivät pitkät ja kerran pari viikossa uskaltauvat ulos, varsinaisissa heidän omissa kaupungeissaan ja paikoissaan iltaisin ja yöllä ei ole minkäänlaista liikennettä ja ulkonaliikkujia.

Esimerkki.

Esimerkkinä voin kertoa yhden tapauksen vuosien takaa, kuinka Helsingissä yhden kyseinlaiseen bussiin tietämättäni astuin ja samalla pidin kännykkää auki, bussi alkoi pätkimään ja seisahtui lopulta kokonaan kadulle, aloin ihmetellä miksi bussi ei kulje ja mistäköhän johtunee, niin bussikuski kehoitti laittamaan kännykän kiinni ja suljin puhelimen ja bussi jälleen käynnistyi ja lähti liikkeelle.

Nuolla on samanlaisia kulkuneuvoja ympäri maailmaa ja eri kaupungeissa ja useassa paikkaa on vastaaviin törmännyt ja hieman erilaisiinkin samalla periaatteella toimiviin laitteisiin ja kulkuvälineisiin.

  • Ensimmäinen ja toinen kadotuksen maailma.Lähettäjä, Thu Jul 26 13:45
    Yksi ihmisryhmä, jolla on telepaattiset ja hyvin olemattomat tiedot, muutoin täysin ihminen, vain kaksinaamainen, toinen puoli palvelee ihmistä, toinen puoli pimeää puolta, vihaa ns kehittyneempiä... more
    • Re: Ensimmäinen ja toinen kadotuksen maailma.Lähettäjä, Sun Oct 14 12:07
      Näemmä myös mahdollista, etteivät laittee joista mainittu ole kovin kehittyneitä, vaan toimivat pitkälti demonisoituneiden omien energiakenttien kautta. Tuo materian magnetismi, joka voimmistuu... more
      • Re: Ensimmäinen ja toinen kadotuksen maailma.Lähettäjä, Sun Oct 14 12:44
        Mikäli kaikki tieto vapauttetaisiin ihmisen historiasta, päämäärästä, sekä todellisuudesta ja ympäröivistä maailmoista, saisi tuo tiedon purku aikaan demonitasojen vähenemisen. Tulevaisuuden tuhot,... more
    • Samasta aiheesta. — Lähettäjä, Thu Jul 26 16:20
      • Samasta aiheesta.Lähettäjä, Thu Jul 26 17:06
        Nuolta lainattua ilmaisua. Yleisimmät kuullut sanat näiltä "älykkäämmiltä" ovat "voi vittu" , "et ikinä pääse kotia" , "mene helvettiin täältä" , "mene itteesi" , "tuo pettää meidät" , "nyt oli kyllä ... more
        • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä, Sun Oct 14 11:15
          Hieman tarkennusta ja lisäystä. Uusinpia kokemuksia, kuten kiväärillä uhkailua ja ihmisten paljoutta lähistöllä, sekä ohikulkevien autojen pysähtelyä, määrällisyyttä ja tuntemattomien kovisteluista... more
          • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä, Sun Oct 14 13:39
            Esimerkkejä... Vahinko sattui ensimmäisen kerran jälkeen laittaen toinen samanlainen. Vah INKO näemmä intoa viittauksella. Myös sana Se on monessa sanassa ja viimmeisiä sanoja joihin ihminen... more
            • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä, Sun Oct 14 14:34
              Näemmä Formaldehyde, tai vastaava saisi aikaan seuraavaa. AIKA -> Formaldehyde tai vastaava sekavuutta aiheuttava kaasu -> AJOITUS. Näemmä tuollaisessa ympäristössä elävät ovat todenneet, että... more
              • Re: Samasta aiheesta.Tekijä, Sun Oct 14 14:38
                Näemmä Formaldehyde, tai vastaava saisi aikaan seuraavaa. AIKA -> Formaldehyde tai vastaava sekavuutta aiheuttava kaasu -> AJOITUS. Näemmä tuollaisessa ympäristössä elävät ovat todenneet, että... more
                • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä, Sun Oct 14 19:11
                  Satuin törmäämään tälläiseen amerikkalaiseen järjestöön kirjallisuudesta, kuin Illuminists, huomasin paljon yhteläisyyksiä päättömälle yhteisölle, johon olen törmännyt. Illuminists firmly believe in... more
                  • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä, Sun Oct 14 19:36
                    Niin ja lisäksi on todettu, että hukutetaan lantalaariin. On myös todettu, että kun "käsittely on suoritettu", niin halvaannun ja aivojen vamma on merkittävä ja jään aika kasviksi. Tälläisillä... more
                    • Re: Samasta aiheesta.Lähettäjä Tekijä, Mon Oct 15 12:07
                      OtsikkoSanonta kuuluu rehellisyys maan perii, joka tarpeetonta myös, ellei osaa olla. Perintäneisyytenne on kuitenkin tiedon, taidon, osaamisen, kyvyn, kannattavuutenne ja kaiken mahdollisuuksien... more
Click here to receive daily updates